keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Neiti kevät

Jokos se neiti kevät on saapunut sinun kaupunkiisi? Täällä ainakin kovasti yrittää tulla paikalle. Tosin tänään oli vähän kylmempää kuin eilen, aamulla piti pukea lapset toppavaatteisiin, että tarkenivat pyörän peräkärryssä hoitoon.

Pienen alkurönsyilyn jälkeen pääsenkin itse aiheeseen: Enkuli oli valinnut musiikkihaasteeseensa kappaleen, joka toi muistoja mieleen jostain 90-luvun lopusta. Minulla oli tuo Sir Elwoodin hiljaisten värien Neiti Kevät-biisi jollain itse kootulla kokoelma C-kasetilla. Sieltä sitten kelailin mankalla silloiseen mielenlaatuun sopivia kappaleita taustamusiikiksi. Omat lapseni eivät tiedä, mikä on mankka - he tunnistavat vain cd-soittimen. Liekö cd-soittimet sitten kaukaisia muistoja vain, kun he ovat aikuisia?
 Innostuin tekemään art journaliini aukeaman kappaleen innoittaman. Kirjoitin sanoja siinä järjestyksessä, kuin ne muistuivat mieleeni.
 Milloinkahan olen viimeksi piirtänyt? Nyt piirsin liehuvatukkaisen neidon tanssimaan kirjani sivulle.
2-vuotias kuopus päätti parannella kuvaa värittämällä ruskealla neidin mekkoon, kun hetken katsoin toiseen suuntaan. Lapsikin halusi piirtää "enkeliä." Vähän suutahdin, mutta sain sitten levitettyä ruskeat aika hyvin tuonne vihreän joukkoon. Neiti Kevään mekko sai maanläheisemmän sävyn.

3 kommenttia:

  1. OOOHHHH IHANA. Mielettömän upeat värit ja oi oi miten neiti tanssii.

    Kiitos kun tulit haasteeseeni mukaan ja oikein paljon onnea arvonnassa.

    VastaaPoista
  2. Kiva ja keväinen Art Journal -aukeama. Taitaa tulla taiteilija nuoresta neidistä, kun nyt jo internetissä saa piirustustaitoaan esitellä;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.